VIR MVA Ch
Ilté Rox

VH00-000-0000, s. 25.09.2009 VHKR, trakehner, ori, 168 cm
omistaa VRL-08368, kasvattanut Roxbury, GP, koulupainoitus

3-vuotias 25.12.2009

Ilté Rox on reipas ja rohkea oripoika, joka polveutuu jo edesmenneestä huippusuositusta oriista Altésta. Vaikka Alté itse olikin lähinnä estepainoitteinen, on sen jälkeläisiä pärjännyt myös kouluradoilla ja täten myös minä päätin haluta itselleni hevosen, joka tulee Altésta. Iltén suku on sekoitus vanhaa ja uutta linjaa, melko mielenkiintoinen siis. Peruskäytöstavoiltaan Ilté on melkoinen tapaus. Ori on sen verran vekkuli, ettei sitä kenen tahansa käsiin anneta.

Hoitaessa ja käsiteltäessä Ilté ei oikein malta olla aloillaan ja touhottaa jatkuvasti. Ori myös nypristelee nenäänsä erittäin helposti, jos sitä komennetaan. Iltén mielestä hän itse voisi olla tallin kuningas, joten orin kanssa tulee jatkuvasti vastaan uusia haasteita. Taluttaessa Ilté pompahtelee sinne tänne ja joskus sitä voi olla varsin hankalaa pidätellä, jos sen lähettyvillä on kauniita tammeneitejä. Määrätietoinen käsittely pitää orin kuitenkin aisoissa ja kurinalaisena, Iltén hoitamiseen ja käsittelemiseen ei löydy oikotietä.

Ratsatsaessa Ilté on kuumahko ja hieman höseltäjä. Ori tarvitsee pitkän alkuverryttelyn, jotta se alkaa tulemaan avuille ja rentoutumaan. Kärsivällisellä työnteolla orista paljastuu oikein osaava ja hieno kouluratsu. Paksun kuoren alla piilee sittenkin varsin mukava ratsu, jolla kapasiteetti riittäisi vaikka mihin. Iltéllä on lennokkaat ja komeat askeleet sekä se osaa koota itseään hyvin paljon.

Kilpailuissa Ilté toimii jos on toimiakseen. Orin mieliala vaikuttaa paljolti siihen, miten sa jaksaa keskittyä ja miten se käyttäytyy radalla. Yhtenä päivänä ori kulkee mainiosti ja toisena päivänä kilpailuista ei tule yhtikäs mitään. Iltéä ei voi kutsua unelma kilpakumppaniksi, mutta hiomattomasta timantista voi paljastua vaikka mitä tulevaisuudessa!

 

Saavutukset

- VIR MVA Ch
- ktk-kelpoinen
- YLA3
- 2x MVA-SERT, 5x irtoSERT
- KRJ-sijoituksia: 40

 

Sukutaulu

i. Snowflake's Delta ii. Alté iii. Allegro
iie. Carmila
ie. Kristall Feast iei. Skytter
iee. Feast Day
e. Illinoir Rox ei. Uniroyal eii. Oscar de la Renta
eie. Brianna P
ee. Isabella eei. Ivana GER
eee. Bella Donna

 

Jälkikasvu

t. Pine-Apple Rox (s. 14.09.2010, e. Pumpkin Rox)
t. Canaille Rox (s. 29.12.2010, e. Dreamnight Rowland)
t. Mexica Rox (s. 18.02.2011, e. Arriva Rox)
o. Volté Woods (s. 20.01.2012, e. Vendetta Twist)
t. Wincare's Elenya (s. 01.04.2012, e. Serpentia W!)

 

Kilpailutulokset

06.10.2009 Akasha Dressage, NJ-näyttelyt: LKV2, irtoSERT, JS
19.10.2009 Roxbury, NJ-näyttelyt: LKV3, irtoSERT, JS
29.10.2009 Kingsley, NJ-näyttelyt: LKV1, irtoSERT, JS
16.12.2009 Regend Dressagehorses, NJ-näyttelyt: BIS5, irtoSERT, JS
23.01.2010 Dark Side Trakehners, NJ-näyttelyt: LKV3, irtoSERT, JS
12.02.2010 Kingston Gård, NJ-näyttelyt: BIS2, MVA-SERT, JS
10.03.2010 Vilanti, NJ-näyttelyt: BIS1, MVA-SERT, JS

25.10.2009 Faxon Sporthorses, KRJ Intermediaire I: 3/20
25.10.2009 Faxon Sporthorses, KRJ Grand Prix: 1/31
27.10.2009 Skurvash, KRJ Grand Prix: 3/40
28.10.2009 Faxon Sporthorses, KRJ Intermediaire I: 2/20
09.11.2009 Louves, KRJ Grand Prix: 3/29
10.11.2009 Louves, KRJ Grand Prix: 5/29
11.11.2009 Louves, KRJ Grand Prix: 5/29
18.11.2009 Mörkövaara, KRJ Vaativa A: 5/39
25.11.2009 Akasha Dressage, KRJ Vaativa A: 3/30
26.11.2009 Akasha Dressage, KRJ Vaativa A: 2/30
29.11.2009 Akasha Dressage, KRJ Vaativa A: 2/30
29.11.2009 KK Bailador, KRJ Helppo A: 6/50
30.11.2009 Wonderfull Stallions, KRJ Intermediate I: 1/20
03.12.2009 Duren, KRJ Vaativa A: 3/50
04.12.2009 Duren, KRJ Vaativa A: 7/50
04.12.2009 Twisty Puzzle, KRJ Grand Prix: 4/40
04.12.2009 Twisty Puzzle, KRJ Grand Prix: 4/40
05.12.2009 Duren, KRJ Vaativa A: 2/50
08.12.2009 Duren, KRJ Vaativa A: 5/50
09.12.2009 Duren, KRJ Vaativa A: 3/50
31.08.2010 Elgwir Arabians, KRJ Grand Prix: 7/65
02.09.2010 LAC, KRJ Intermediate II: 6/60
03.09.2010 LAC, KRJ Intermediate II: 5/60
03.09.2010 LAC, KRJ Intermediate II: 4/60
04.09.2010 Riiviöt, KRJ Grand Prix: 6/100
04.09.2010 Kingston Gård, KRJ Grand Prix: 4/40
05.09.2010 Kingston Gård, KRJ Grand Prix: 6/40
06.09.2010 Forwice, KRJ Grand Prix: 4/50
06.09.2010 Twisty Puzzle, KRJ Grand Prix: 6/52
07.09.2010 Evergrey, KRJ Grand Prix: 1/40
07.09.2010 Kingston Gård, KRJ Grand Prix: 1/40
07.09.2010 Rätvänä, KRJ Grand Prix: 1/50
07.09.2010 Forwice, KRJ Grand Prix: 4/50
09.09.2011 Suokukan ratsastuskoulu, KRJ Helppo C: 6/50
15.09.2010 Kumina, KRJ Vaativa A: 3/100
21.09.2010 Pinewood Trakehners, KRJ Grand Prix: 4/50
25.09.2010 Aavetytön yksityiset, KRJ Grand Prix: 4/40
27.09.2010 Aavetytön yksityiset, KRJ Grand Prix: 3/40
27.09.2010 Aavetytön yksityiset, KRJ Grand Prix: 4/40
02.10.2010 Avonlea, KRJ Grand Prix: 1/30

 

Valmennukset

-

 

Päiväkirja & kuulumiset

-

 

Pääsivu     Takaisin ylös     Tekijänoikeudet

© S.S.     a sim-game horse     virtuaalihevonen